Oletko ulkona liikkuessasi törmännyt talvehtivaan perhoseen? Havaintoja perhosten luonnollisista talvehtimispaikoista tehdään valitettavan harvoin, minkä vuoksi tarvitsemme apuasi.

Olemme Tukholman yliopiston tutkijoita, ja tutkimme parhaillaan perhosten talvehtimista. Kirjallisuudesta löytyy vain vähän tietoa asiasta, vaikka useilla harrastajilla vaikuttaakin olevan käsitys monien lajien talvehtimistavoista. Olemme vakuuttuneita siitä, että perhosharrastajilla on runsaasti tietoa, jota pyrimme juuri aloittamassamme hankkeessa keräämään. Tavoitteenamme on kerätä mahdollisimman paljon havaintoja talvehtivista perhosista, jotta voisimme saada kokonaisvaltaisen kuvan eri lajien talvehtimistavoista. Siksi pyrimme tavoittamaan henkilöitä, jotka olisivat halukkaita ilmoittamaan havainnoistaan. Olemme ensi sijassa kiinnostuneita aikuisena talvehtivista päiväperhosista, mutta otamme mielellämme vastaan myös havaintoja talvehtivista koteloista, toukista ja munista sekä muiden perhosryhmien edustajista.

Pyrimme keräämään havaintoja Ruotsista, Suomesta ja Norjasta. Suunnitelmamme on lähettää kysely perhostutkijoille ja –harrastajille useissa maissa, jotta voisimme saada mahdollisimman kattavan kuvan perhosten talvehtimisesta. Tavoitteenamme on myös saattaa tutkimuksemme tulokset asiasta kiinnostuneiden tietoon.

Jos olet kiinnostunut ilmoittamaan havainnoistasi, niin tutustu oheiseen havaintolomakkeeseen, jossa on hieman yksityiskohtaisempaa tietoa. Vastaamme mielellämme kysymyksiin, jotka voit lähettää sähköpostitse osoitteeseen:

(Ni som önskar kan få en svensk version av brevet och blanketten om ni
kontaktar en av oss nedan via Epost)

sami.kivela@zoologi.su.se,

alexander.schapers@zoologi.su.se tai

martin.olofsson@zoologi.su.se

 

Kiitämme osallistumisestasi ja havainnoistasi.

Ystävällisin terveisin,

Alexander Schäpers, Martin Olofsson, Sami Kivelä & Christer Wiklund