KUVAILE PARAS PERHOSKOKEMUKSESI !

30.10.2015 18:07

KUVAILE PARAS PERHOSKOKEMUKSESI !

Olen toimittaja Tuomo A. Komulainen ja kokoan antologiaa jännittävistä perhoskokemuksista. Mahdollisesti juuri Sinä voisit auttaa asiassa. Uuden populaarijulkaisuni tavoitteena on herättää erityisesti nuorten innostusta perhosharrastukseen. Malliesimerkkeinä voi pitää Suomen päiväperhoset ja Suomen kiitäjät ja kehrääjät -teosten lajikohtaisia johdantotekstejä, erityisesti etelänkeltaperhosesta ja riikinkukkokehrääjästä.

Hyviä aiheita voisivat olla:

”Ensimmäinen ritariperhoseni”

”Ikimuistoinen valotusyö etelärannikolla”

”Pohjansiilikästä kuvaamassa Enontekiöllä”

Tarkoitus on tuoda esiin kutkuttavia keruukokemuksia, ei päiväkirjamerkintöjä. Kertomuksessa ei tarvitse esiintyä huippuharvinaisuutta. Pituuden tulisi rajoittua muutamaan sivuun.

Kirjoita kuin kertoisit jutun kouluikäiselle lapsellesi. Kuvaile taustoja, ympäristöä, itse tilannetta ja fiiliksiä. Liitä mukaan kuvia, jos mahdollista. Oikeinkirjoitus korjataan. Tekstin tulee olla ennen julkaisematonta. Toivon talkoomieltä – suuria rahallisia korvauksia ei ole odotettavissa.

Lähetä tarjolle tekstisi ja yhteystietosi: tukomula@gmail.com

Ellet ole kynäilijöitä mutta mielenkiintoisia keräilymuistoja olisi, sovitaan haastattelutapaamisesta, mieluiten Helsingin alueelta!

 

 

Huom! Seuraavista lajeista on jo tulossa haastattelu tai tarina:

 

Etelänhopeatäplä - Argynnis laodice
Isonokkosperhonen - Nymphalis xanthomelas
Valkosiipi - Cilix glaucatus
Karttaperhonen - Araschnia levana
Kiertokiitäjä - Agrius convolvuli
Huhtimittari - Agriopis marginaria
Kannussinisiipi - Cupido argiades
Isoapollo - Parnassius apollo
Angervohopeatäplä - Brenthis ino
Siniritariyökkönen - Catocala fraxini
Tundrasinisiipi - Plebeius glandon
Jaakonsiilikäs - Tyria jacobaeae
Arosinappiperhonen - Pieris chloridice
Kultakeltasiipi - Eilema sororcula
Pöllöyökkönen - Xylomoia strix
Suomenmaayökkönen - Actebia fennica
Viherjäkäläyökkönen - Victrix umovii
Ohdakesulkanen - Calyciphora albodactyla
Kallioissulkanen - Oidaematophorus rogenhoferi
Turahitukoi - Elachista eskoi
Maitiaiskehrääjä - Lemonia dumi
Haapaperhonen - Limenitis populi

 

 

 

 

Riikinkukkokehrääjäkertomus teoksessa Marttila ym. Suomen kiitäjät ja kehrääjät

Vanha Taunus natisee ja valittaa, kun ajamme heittelehtivää soratietä. Routa kuohuu reunoilla ja pursuaa tielle. Käännymme mustanpuhuvan metsäuran päähän ja yritämme, kunnes akseli painuu yhtäkkiä mutaan. Jääköön siihen. Vihreäverkkoinen häkki kaivetaan takakontista. Haavit, eväät, purkit, kamerat. Saappaat jalkaan ja vellipaikkoja väistellen kuusistoon.

   Valtakunnan raja on lähellä. Jos kiipeäisi puun latvaan, näkisi vartiotornin ja Svetogorskin tehtaan piiput. Epäilen vähän, vaikka taivas on pilvetön. Näytelmä on legenda. Voisiko se toistua juuri tänään ja meille?

   Navan korkeudelle yltävää mäntyä kasvavan puupellon laidalla on aukea laki ja kiviröykkiö, johon on kerätty pelloilta ties milloin raivatut kivet. Joku on nostanut ylimmäksi harmaan kyyn, jonka pää on murskana. Muurahaiset juhlivat. Teemme leirin ja nostamme häkin kivelle. Istumme nousevan ruohon ja vanhojen korsien joukkoon. Eväät esiin.

   Aurinko on ihmeen lämmin. Joudamme olla. Naaras kyhjöttää liikkumatta häkkiin asetetussa oksassa. Mitään ei tapahdu. Puolen tunnin kuluttua vilkaisemme häkkiin. Tee jotakin! Ja kun tarkkaan katsomme, takaruumis on noussut ja osittain auennut. Se houkuttelee! Naaraan hajuelimistä erittyy feromoneja, joiden kiihottavat tuoksut kutsuvat koiraita kilometrien takaa. Mekin kiihotumme, vaikka hajuaistimme on surkean surkastunut.

   Mutta aurinko pahus menee pilveen. Into laskee ja usko loppuu. Kuka se sanoikaan, että täälläpäin on riikinkukkokehrääjiä? Tunti kuluu ja keräämme tavaroita tallausjäljiltä. Uusi aurinko taikoo sitruunaperhosen esiin. Pieni kangasperhonenkin vilkastuu. Poika kiljaisee, mistä toi tuli! Häkille on pudonnut ruskehtava kehrääjäkoiras kerta kaikkiaan tyhjästä. Se pieksee kiimaisena siipiään häkkiverkkoon. Meille tulee kiire. Kamerat!

   Turhaa hätäilyä, ei se karkaa. Ja tuossahan on toinen! Naaras on luonnottoman näköisessä asennossa: munanasetin ulkona, ja takaruumis seisoo kuin pikkupojan sanonko mikä. Näytelmä on täydessä käynnissä. Koiraita tulee koko ajan lisää. Ensin ne tekevät laajan kaarroksen kuusikon reunassa ja pienentävät sitten syöksyäkseen suoraan kohti. Häkki vapisee kiihkosta. Koiraat puskevat päätään muoviverkkoon. Perhoset ovat kauneuden ja viattomuuden symboleja. Mitä vielä, kehrääjät tappelevat kuin katupojat, kiroilevat ja sylkevät toistensa päälle. Ajavat toisiaan takaa tuntosarvet murhanhimosta väristen.

   Pilvi viilentää tunteita. Heti, kun aurinko väistyy, koiraat jähmettyvät, jäävät kiville siivet levällään. Ne eivät lähde, vaikka nostaa sormella. Riittäköön eläinrääkkäys. Ohjaamme yhden koiraan häkkiin. Se ei aikaile. Takaruumiit yhtyvät ja kehrääjät roikkuvat oksan vastakkaisilla puolilla. Vaikka pilvi hajoaa, muut koiraat tietävät pelin menetetyksi, sillä naaras ei eritä enää feromonia.

   Kaivamme auton urasta. Närhi härnää matkan päästä. Västäräkki säikähtää pyörän ulvaisua. Kaadettujen haapapöllien päässä lukee: Tulitikkutehdas, Pori. Riikinkukkokehrääjien juhlanainti jatkuu häkissä, jota pitelen. Panen sen takakonttiin ja paiskaan kannen kiinni.

 

 

Mäntykehrääjäkertomus teoksessa Suomen kiitäjät ja kehrääjät

 

Valo ei houkuttele mäntykehrääjän naarasta. Tietysti joskus joku onnenkantamoinen eksyy lakanoille tai rysiin, mutta ainoa varma keino kokea ja nähdä naaras on kasvattaa se toukasta. Sitä ennen pitää vain löytää sellainen. Toukan sukupuoli taas on paljolti tuurissa ja mahdollisuudet, että se on koiras, ovat fifty-fifty. Jos onnea on mukana ja kasvatus poikii naaraan, se avulla voi kaiken aloittaa alusta ja kasvattaa lisää perhosia, niin monta kuin kokoelmaansa, tutkimukseen tai mihin nyt tarvitseekaan.

   Sanotaan, että viimeisten keväthankien aikaan tai heti lumien sulamisen jälkeen toukat lekottelevat auringossa räkämäntyjen rungoilla. Silloin kannattaa katsella soilta. Minä en osaa sillä tavalla etsiä. Teen luontoretkiä, liikun monenlaisessa maastossa, pidän silmäni auki ja vastaan tulee mitä tulee.

   Siinä ehkä syy, miksi perhosten parissa ehtii kulua melkein viisitoista vuotta ennen kuin mäntykehrääjän toukka osuu kohdalle. Yhtäkkiä se on vain nenäni edessä, keväisen rutikuivalla mäntykankaalla suuren koivun rungolla, auringon puolella, noin puoli metriä maasta. Päivä on 22. huhtikuuta vuonna 1989. Kuvaan toukan ja nappaan mukaani.

   Kotona suljen toukan harsopussin sisään tonttimme ainoan männyn alaoksaan. Jännittää. Onko loisittu? Onko naaras? Meneekö kasvatus muuten hyvin? Mutta kaikki sujuu mainiosti, ja toukasta sukeutuu niin pitkä mato, että pidän naarasta selviönä. Ainoana huolenani on mielestäni liiankin nopea kehitys. Kun naaras kuoriutuu kotelosta löytöpäivästä täsmälleen kahden kuukauden kuluttua, 22. päivänä kesäkuuta, olen varma että koiraiden houkuttelun voi unohtaa. Koko 1980-luvulla en ole havainnut yhtään yksilöä ennen heinäkuun kuudetta, ja vuosikymmenellä on riittävästi aikaisia vuosia. Ja kai koiraiden – joita kaikki havaitsemani yksilöt ovat olleet – pitäisi tulla ennen naaraita, jotta olisivat valmiina kun morsiot kuoriutuvat.

   Vaan koetan silti. Kiikukan perhosen harsohäkissä jo päivällä lähelle toukan löytöpaikkoja ja jätän oksannokkaan odottamaan yötä. Takaisin hiivin illanhämärissä. Odottavan aika on yleensä pitkä, mutta minulle tätä ongelmaa ei synny. Kaksi koirasta on häkin kimpussa niin pian kuin ensimmäisten yöaktiivisten perhosten voi kuvitella lähtevän liikkeelle. Innostun, ja vaikka päässäni takoo vain, että luukku auki ja äkkiä, ehdin silti huomaamaan kuinka sirosti perhoset kiertävät naaraan ympärillä. Ei ollenkaan päättömästi häkin verkkoseiniä vasten puskien.

   Avaan varovasti luukun raolleen ja toinen koiraista suhauttaa heti sisään. Naaras on valmis, ja siihen jäävät. Selvä pyy, mutta nyt en uskalla parin häiriytymisen pelossa koskea häkkiin sormellanikaan. Hyppään tyytyväisenä autooni ja kurvaan maisemiin katsellakseni muita perhosia. Kun palaan yösydämenä, huomaan heti hääjuhlien olevan ohi. Taskulampun valossa koiras tanssii iloisesti häkin seiniä vasten ja pyrkii ulos. Se saakin mennä, mutta naaras palautetaan samaan harsopussiin männynoksalle, missä se vain vajaa vuorokausi sitten oli kuoriutunut.

   Hedelmöitynyt naaras aloittaa munintansa vielä samana yönä, sillä aamulla huomaan useita neulasiin kiinnitettyjä munia. Perhonen jatkaa pari yötä, ja vasta kun siivistä on jäljellä enää pelkät nysät, voimat ehtyvät, ja naaras putoaa pussin pohjille.

   Vaan elämä jatkuu, ja munista sikiää joukoittain toukkia. Neulasia kuluu roppakaupalla ja harsopussi toukkineen on siirrettävä kesän aikana parin viikon välein uusille oksille. Ja ihmeeseen olisin joutunut koko touhun kanssa, jos en olisi palauttanut suurta osaa ahmateista luontoon. Jätän omaan huomaani vain pari tusinaa. Sen verran, että voin tallettaa kokoelmaani mallit naaraista.

   Syksyllä joudun pulman eteen. Mistä tiedän, milloin toukat pyrkivät oksalta maahan talvehtimaan. Tapahtuuko se elokuussa vai ehkä vasta syyskuun lopussa? En ehdi alinomaa vahtia katrasta muilta kiireiltäni ja ratkaisu tapahtuu omia aikojaan. Eräänä päivänä huomaan, että toukat ovat hävinneet neulasilta ja kaivautuneet pussin pohjille omiin ulosteisiinsa. Kuulostaa hurjalta, mutta jätökset eivät ole mitään haisevaa möhjöä, vaan kuivuneet ilmavassa pussissa rapeiksi murusiksi.

   Poistan liikkumishalunsa menettäneet toukat pussista ja laitan ne muiden toukkien ja koteloiden tavoin hiekalle ja sammalen alle puulaatikkoon, jonka upotan yläreunaa myöten maahan. Verkko päälle ja lumi saa tulla.

   Kevättalvella palaan asiaan. Kaivan laatikon lumen alta ja kiikutan sisään, missä toukat heräävät ruokahalu palanneena. Männynneulaset hupenevat kasvatushäkissä vähintään samaan tahtiin kuin edellisenä kesänä. Onneksi mäntyä saa rajattomasti, oli kesä tai talvi. Toukatkaan eivät osaa valittaa epätavallisesta aikataulusta. Ensimmäinen naaras oikoo siipiään joskus maaliskuulla, vajaa vuosi siitä kun koko tapahtumasarjan käynnistänyt emotoukka osui Joutsenon kankaalta silmiin.