ISONOKKOSPERHOSIA HAVAINNOIMAAN

25.04.2013 00:00

Perhosten kevätlento alkanut – Isonokkosperhoset ovat talvehtineen onnistuneesti

Pitkään saatiin odottaa tänä vuonna, mutta nyt perhosten kevätlento on alkanut ja varsin erikoisesti lähes koko Suomen alueella melkein samanaikaisesti. Näin kävi, kun etelässä oltiin myöhässä ja pohjoisessa taas aikaisessa.

Kevään lajeista lennossa ovat olleet toistaiseksi mm. nokkosperhonen, sitruunaperhonen ja koivutyttöperhonen, joiden havaintojen kehittymistä voi seurata Hyönteistietokannan kevätseurantasivuilta http://hyonteiset.luomus.fi/insects/main/EntDatabase.html#seuranta-LEP

Yhteensä kuluneen vuoden aikuishavaintoja on toistaiseksi ehditty Hyönteistietokantaan ilmoittaa 47 perhoslajista, joukossa isonokkosperhonen, joka muistetaan viime kesän massavaeltajana.  Toistaiseksi Hyönteistietokantaan on ilmoitettu 18 isonokkosperhoshavainto koskien 23 yksilöä, mikä on enemmän kuin mitä lajista on ilmoitettu keväthavaintoja Suomesta kaikkina aikoina yhteensä. Linkki karttaan löytyy tästä.

Nyt havaitut yksilöt ovat varmuudella maassamme talvehtineita ja ennakoivat sitä, että myös tulevana kesänä saamme nauttia runsaana esiintyvästä isonokkosperhosesta. Toistaiseksi kevään isonokkosperhoshavainnot ovat keskittyneet Varsinais-Suomeen ja Uudellemaalle, mutta odotettavissa on, että havaintoja tulee myös muualta, kunhan kevät etenee. Auta meitä seuraamaan isonokkosperhosen menestystä ja ilmoita havaintosi joko Hyönteistietietokantaan (http://hyonteiset.luomus.fi/insects/main/EntDatabase.html#home) tai Hatikkaan.

Esa Ervastin nappaama kuva isonollosperhosesta.