Yhdeksän kuukauden vuoristorata
04.02.2022, EKS Ykkönen
Kuva: Timo Kupiainen
Meidän kautemme ei lähtenyt käyntiin tavanomaisella tavalla. Toukokuussa pääsimme ensimmäistä kertaa treenaamaan yhdessä lähes puolen vuoden tauon jälkeen. Uuden valmentajan johdolla ja noin kahdeksan hengen rosterillamme, lähdimme muistuttelemaan jalkoja, miten luistellaan. Mahdollisuus treenata yhdessä joukkuekavereiden kanssa pitkästä aikaa motivoi pistämään parastaan, ja koko kesän ajan treenasimme ahkerasti kohti uutta kautta. Pelien alkaessa olimme saaneet lisää pelaajia täyttämään kokoonpanossa olleita aukkoja ja olimme valmiita kauteen! Omien pelaajien lisäksi saimme, ja saamme edelleen, vahvistuksia seuramme B-junioreista. Heidän tekemisensä on koko kauden ajan tuonut nuoruuden intoa meidän kokeneempien ja vanhempien pelaajien keskuuteen. Ilman heitä emme olisi päässeet tähän pisteeseen, joten iso kiitos meidän B-junioreille! Alkusarja sisälsi meiltä yhdeksän tiukkaa ottelua, mutta harmiksemme moni peleistä päättyi meidän niukkaan tappioon. Pettymyksen jälkeen lähdimme jatkosarjaan uudella vaihteella ja aloimme keräämään pisteitä. Myös maailmanlaajuinen pandemia on aiheuttanut omat huolensa. Sen sijaan, että olisimme sanoneet ”sitten kun”, sanoimme ”sitten jos”. Ajatus siitä, että saisimme ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen pelata kauden loppuun, kuulosti liian hyvältä ollakseen totta. Tämän takia monet pelkäsivät pahinta, kun meidän pääsy jäähalliin kiellettiin tammikuun lopulla. Koronan aiheuttama tauko jäi kuitenkin ensimmäistä kertaa määrättyä lyhyemmäksi, eikä pidemmäksi. Tämä herätti pienen toivonkipinän siitä, että ehkä tämä kausi on mahdollista pelata loppuun saakka. Nyt treenaaminen jatkuu meillä samaan malliin, kun ennen pientä taukoamme ja emme malta odottaa pääsevämme pelaamaan. Tämänhetkinen maailmantilanne painaa niin meidän kuin varmasti monen muunkin joukkueen niskassa. Kaikista vastoinkäymisistä olemme kuitenkin tähän mennessä selvinneet ja niin selviämme tästäkin. Pieni joukkue, maailmanlaajuinen pandemia tai mikään muu ei estä meitä tekemästä sitä, mitä me kaikki haluamme tehdä: pelata ringetteä!
Kirjoittaja: Kira Koski EKS Ykkösen varakapteeni |
Lisää kommentti