PELAAJASTA OMAN TYTTÄREN VALMENTAJAKSI

11.02.2022, Rauman Lukko

 

 

Aloitimme lajin 90-luvun alussa Rauman Lukossa. Ikäeromme takia pelasimme samassa joukkueessa vasta aikuisina, josta meillä on upeita muistoja iso repullinen, mm. SM-kullan voittaminen Luvian Kiekon riveissä vuonna 2005. Upeita muistoja molemmilla totta kai jo ennen sitä, juniorivuosilta asti. Vedotaanko ikäeroon siinäkin, että Katri jatkoi pelaamista vielä muutaman vuoden Minnaa kauemmin ja jatkoi Luvialta Rauman koukun jälkeen myös Raisiossa haalimassa lisää hienoja muistoja. Molempia meitä kiehtoi lajissa ehdottomasti sen muoto – joukkueurheilu. Joukkueeseen kuuluminen ja sen kanssa samaa tavoitetta tavoitteleminen on opettanut myös paljon hyviä ihmissuhdetaitoja. Joukkueena koettiin hyvät ja huonot hetket aina yhdessä. Nostamme yksimielisesti lajin tärkeimmäksi anniksi loppuelämän kestävät ystävyyssuhteet, joita ringette on meille molemmille antanut. Se on näin vuosia jälkeenpäin ajateltuna jopa se kaikkein arvokkain saavutus ja tätä me myös toivomme tytöillemme. 

Juniorivuosista muistamme molemmat, miten seurassamme vaalittiin hyvää luistelutaitoa lajitaitojen pohjalle ja sitä samaa olemme lähteneet tavoittelemaan myös omassa valmennustyylissämme. Laji on mennyt vuosien aikana eteenpäin hurjasti, mutta kaiken pohjalla on hyvä luistelutaito.  

Emme muista koskaan ajatelleemme, että olisimme joku päivä valmentajien roolissa. Omien tyttöjen kautta tähän kuitenkin tarjoutui mahdollisuus ja kivaa on kyllä ollut. Haastavaakin toki välillä. Etenkin vuosi sitten koimme haastavaksi ryhtyä ringettekoululaisten valmentajiksi, kun omat viimeiset muistot ja kokemukset olivat SM-sarjasta. Varsinkin harjoitteiden miettiminen ringettekoululaisille oli aluksi haastavaa, kun ei ollut vielä mitään taustaosaamista pienten lasten opettamisesta, mitä voidaan tehdä, mikä taas on liian vaikeaa. Ei ole ollenkaan sama asia pelata itse tai valmentaa ja ohjata muita. Ringettekouluvuoden aikana huomasi, miten vastaanottavaisia lapset ovat ja miten iso kehitys tapahtuu nopeassa ajassa. Valmentajana toimiminen oman tytön kanssa samassa joukkueessa tuottaa myös välillä haastetta. Miten olla tasapuolinen ja kannustava myös omaa tyttöä kohtaan, kun helpommin häneltä vaatii aina vähän enemmän. Tämä on varmasti jokaisen samassa tilanteessa olevan valmentajan ikuinen kysymys. Tätä me olemme opetelleet ja tulemme varmasti opettelemaan niin kauan kuin valmentaminen oman tytön joukkueessa jatkuu. Mutta me olemme nauttineet ihan valtavasti tyttöjen kanssa tekemisestä. Pian on ensimmäinen vuosi ikäkausijoukkueen valmentajina ohi ja voimme todeta heidän kehityksensä olleen jälleen huimaa! Ja se sama vanha palo lajia kohtaan nousee valmentajienkin takin sisään, kun luistimet vedetään jalkaan. Eikä tätä ilman varmasti jaksaisikaan – rakkaudesta lajiin.  

 

Rauman Lukko, F-tyttöjen valmentajat Minna Heino ja Katri Pirinen