Ringeten fysiikkavalmennus - Iso mahdollisuus

09.12.2022, RNK Flyers SM-joukkue

 

RNK Flyersin fysiikkavalmentaja Lauri ”Late” Paalasmaa päätyi ringeten pariin lähes kaksi vuotta sitten ollessaan TPS jääkiekkoilijoiden fysiikkavalmentajana pitämässä luentoa Raision Nuorisokiekon joukkueille. Mukana luentoa kuuntelemassa oli myös Petra Ojaranta, joka uskaltautui kysymään Latea mukaan RNK Flyersin toimintaan. ”Innostuin lähtemään mukaan, sillä ringette ja valmennustyö tuntuivat mukavalta vastapainolta omalle päivätyölle Turun Seudun Urheiluakatemian valmennuksen kehittäjänä.” Late kertoo.

Taustaltaan Late on liikuntatieteiden maisteri sekä fysioterapeutti ja urheilutaustaa löytyy muun muassa pikaluistelusta, jääkiekosta sekä kilpapyöräilystä, mutta myös esimerkiksi hiihtämään tulee lähdettyä usein työpäivän päätteeksi. Mitään ennakko-oletuksia ringetestä ei Latella tehtävään ryhtyessä ollut ja laji onkin onnistunut yllättämään miehen positiivisesti: ”pelaajat ovat todella taitavia luistelijoita ja laji tekee pelaajistaan yllättävän taitavia teränkäyttäjiä. En tiedä tietävätkö laji-ihmiset itsekään, miten hyviä luistelijoita ovat. ” Late kertoo. Ringeten fysiikkavalmennusta Laten mukaan kuvaa hyvin jo pelaajienkin keskuudessa tutuksi tullut sitaatti ”kaikki liikunta on hyvästä”, eli mitään erityistä ei tarvitse ottaa huomioon. Lajin ominaisuudet, kuten vaihtojen pituus, vaihtojen määrä ottelun aikana sekä otteluiden määrä kaudessa antavat kuitenkin raamit harjoittelulle. Tietty kestävyysominaisuus siis tarvitaan, jotta pelaaja jaksaa harjoitella ja suoriutua peleissä. Myös tukilihaksiston on oltava kunnossa, jotta kauden aikana vältytään loukkaantumisilta. Samanaikaisesti tulisi urheilijan olla vielä nopea ja voimakas, jotta itseluottamus jäällä on hyvä. Harjoittelun on siis oltava todella monipuolista eikä mitään osa-aluetta saa unohtaa, sillä kokonaisuus ratkaisee. ”RNK:n kanssa alamme olla harjoittelussa nyt siinä vaiheessa, että pohjatyöt on viimeisen 1,5 vuoden aikana saatu tehtyä ja voimme alkaa kehittämään niitä nopeus- ja voimaominaisuuksia, joita laji vaatii.” Late selventää.

Raisiolaisten mukaan lähdettyään Late on seurannut ahkerasti ringeten SM-sarjan otteluita ja oli ensi kertaa katsomassa myös MM-kisoja paikan päällä Espoossa. ”Suomi on hyvä ringetessä, meillä on erittäin kova kärkitaso ja maajoukkueeseen pääsy on vaikeaa, jopa vaikeampaa kuin itse mestaruuden voittaminen. Arvostankin siksi suuresti jokaista maajoukkueemme pelaajaa.” Late kehuu. Lajissa Late näkee kuitenkin yhä paljon mahdollisuuksia, joista suurimpana hän nostaa esiin pelin intensiteetin: ” Itse näen, että pelissä on aivan liian passiivisia vaiheita ja se voisi olla huomattavasti intensiteetiltään korkeampaa luistelupeliä. Se on iso mahdollisuus. Tämä vaatisi ehkä ennemmin kulttuurillista muutosta, enkä tiedä onko suomalainen ringette siihen vielä valmis, mutta RNK Flyers voisi toimia tässä suunnannäyttäjänä.” Late pohtii. 

Lajin ulkopuolelta tulleena vannoutuneena ”jumppasorsana” Late on viihtynyt ringetteyhteisössä hyvin: ”Itse kutsuin tätä vielä vuosi sitten hauskaksi valmenteluksi ja onhan se oikeastaan vieläkin sellaista hyväntuulen valmentamista. Ringette on amatööriurheilua parhaimmillaan ja itse arvostan amatööriurheilua korkeammalle kuin moni uskookaan. For the love of sports not for the money. ” Late tiivistää.

RNK Flyers, SM-joukkue   

Lisää kommentti

Kuvavarmenne

Kuvavarmenne