Sykähdyttävin ringettetapahtuma

23.10.2023, Marko Salenius / Blue Rings

 

Ringetteurani alkoi 90-luvun lopulla, niin kuin monella muullakin, tyttärien ringetteharrastuksen myötä. Ja kas kummaa; kohta olet jäällä, kun joku kysyi, olenko valmentanut. Valmennustaustani oli, kuten aika monella siihen aikaan, jääkiekossa. Siitä alkoi valmentaminen, joka kesti lopulta lähes 20 vuotta.

Perheessämme ringette oli kaiken keskiössä vuosikausia, minä valmensin, vaimoni Marja oli pj. seurassa ja mukana myös liittotasolla ja molemmat tytöt pelasivat. Vieläkin olemme vahvasti hengessä mukana, BR on meidän seura.

Olin mukana perustamassa Keski-Uudenmaan yhteistyöseuraa Blue Ringsiä 2010. Olin valmentaja, kerättiin sponsseja, sponssattiin itse, tehtiin sitä sun tätä ja kaikkea siltä väliltä. 

Porukkaa oli alussa vähän, mutta se oli sitäkin aktiivisempaa. Tsemppi oli kaikilla hienoa, vaikka välillä sen ajan somessa eli Tuusulan keskustelupalstalla satoi paljon kuravettä niskaamme.

Taloudellisesti ja pelillisesti kesti monta vuotta, ennen kuin seura sai uskottavuutta, minkä toisaalta ymmärtää. Varsinkin, kun pelasimme ja treenasimme pääasiassa Tuusulassa, jonka katossa roikkuu monta ringeten mestaruuslakanaa. 

Sykähdyttävin hetki oli nousu SM-sarjaan. Nousu tapahtui vuonna 2011. Olin melko kokematon ringettevalmentaja ja heti mars syvään päähän, eli naisten joukkuetta vetämään. Oli haasteita alkuun, mutta homma alkoi luistaa mukavasti, kun vauhtiin päästiin. Iso kiitos siitä menee joukkueemme silloisille runkopelaajille, mm. Tiia Halmeelle (os. Juvonen) ja veskarilegenda Eeva Kangassalolle. Myös aina positiivinen kaiken paikan peluri Mia Heiskanen on jäänyt mieleen. Toki oli monta muutakin pelaajaa ja taustahenkilöä rakentamassa joukkueen menestystä. Kyllä se oli koko joukkueen voiman näytös.

Kausi meni lopulta hienosti ja runkosarjan jälkeen olimme kakkosia heti Helsingin jälkeen.

Samana vuonna Tiia Juvonen voitti runkosarjan pistepörssin ylivoimaisesti, pisteitä 63 ja maaleja huimat 53. Otteluita runkosarjassa oli sillä kaudella 16.

Meidän veskari Eeva Kangassalo oli myös kauden paras, torjuntaprosentti oli 91.74.

Karsintasarjassa oli 4 joukkuetta, BR ja Helsinki divarista ja SM-sarjasta Hyvinkää sekä Lahti. Sarjan alku olikin melko tasainen, pelit menivät sopivasti ristiin. 4 peliä oli sarjassa pelaamatta, kun pisteet olivat Hyvinkää 7, BR 5, Lahti ja Hki 2 pistettä. Hyvinkää voitti Helsingin 8-3 ja BR pelasi Lahden kanssa tasan 5-5 vielä jatkoajankin jälkeen, siinä sitten ratkesi nousumme. Hyvinkää samalla varmisti SM-sarjapaikkansa.

Viimeinen pelimme karsintasarjassa oli Helsinkiä vastaan Pirkkolassa ja sen voitimme 9-3! Fiilis oli hieno ja henki tuossa porukassa todella hyvä. Uskon, että viimeisen pelin jälkeen otettu kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Olen edelleenkin tosi ylpeä siitä jengistä. Pirkkolasta jäi myös mieleen se perinteinen valmentajan suihkuun kantaminen.

Eeva Kangassalo muisteli, että oikeastaan kukaan joukkueemme ulkopuolella ei uskonut, että voisimme nousta; ensimmäinen vuosi Ykkössarjaa ja heti nousu.

Kirstunvartija Petri Veilo muistaa kuitenkin vain yhden asian: kun soitin Petelle ja sanoin, että nousemme SM-sarjaan, ja että nyt tarvitaan sitä hilloa lisää.

Oman valmentaja ajan yksi hienoimpia aikoja oli, kun sain moninkertaisen maailmanmestarin, niin pelaajana kuin valmentajana toimineen Juicen (Virpi Karjalainen) valmentajakollegaksi.

Oli todella nastaa tehdä Juicen kanssa duunia, yksi iso bointti oli, että opin vuodessa valmentamisesta enemmän kuin yhteensä siihen asti olin oppinut. Kiitos siitä Juice.

Nyt on todella hienoa seurata, kuinka BR:llä seurana menee. Kun katsoo joukkueiden sijoitusta ja menestystä omissa sarjoissaan, niin tulee fiilis, että kyllä kannatti viettää silloin lähes kaikki vapaa-aika jäähallissa!

Toki se on vaatinut valtavan määrän työtä ja talkoohenkeä, että ollaan tässä tilanteessa 13 vuotta myöhemmin.

 

Marko Salenius