Kunnianhimoista ja välillä haastavaakin seuratyötä

11.03.2021, Laitilan Jyske

 

 

 

 

Syksyllä 2018 Laitilan Jyskeessä käännettiin uusi sivu kohti entistä laadukkaampaa ja tavoitteellisempaa seuratyöskentelyä. Tuona ajankohtana laadittiin uutta strategiaa ja siihen sisältyen päätettiin seurassamme anoa Opetus- ja Kulttuuriministeriön seuratukea. Ensimmäinen haku ei valitettavasti tuottanut tulosta, mutta silti Jyskeen Jääurheilujaosto lähti rohkeasti toteuttamaan laadittuja suunnitelmia omin varoin.

 

Seuraavana vuonna viime kertaa kokeneempina ja viisaampinakin seuratukea lähdettiin anomaan samalla konseptilla ja lähes saman työryhmän voimin. Työryhmään saimme jäseniksi innokkaita ja aktiivisia jääurheiluihmisiä. Useiden tiiviiden ja rennon mukavien palaverien jälkeen seuratukianomus lähti matkalle. Toiveet seuratuen saamisesta olivat korkealla. Ehdottomasti on mainittava, että suurena apuna seuratukianomuksen laatimisessa ja viimeistelyssä oli Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliiton seuratukihenkilö Merja ”Markka” Markkanen. Odotuksiimme vastattiin ja seuratukianomuksemme sai leiman hyväksymisen merkiksi keväällä 2020. Kesän ja alkusyksyn aikana lähdimme koordinoimaan ja laatimaan toteutuskarttaa hankekaudelle. Kauden kynnyksellä hankkeen startti tapahtuikin osuvasti seuramme jääurheilun Kick-Off-tapahtuman merkeissä. Kick-Off-tapahtuma keräsi kaikki Jyskeen jääurheilun molempien lajien harrastajat yhteen päivän ajaksi. Vielä tuolloin koronan jatkovaihe ei ollut saavuttanut huippuaan, ja tämänlaiset kokoontumiset olivat mahdollisia. Toki varmuudeksi molemmat lajit toteuttivat päivän sisällöt erillään toisistaan.

 

Jääurheilukauden startatessa elokuussa käynnistettiin normaalisti jo toisena kautena peräkkäin sekä Ringette- että myös Leijona Kiekkokoulu täysin ilmaisina kaikille lajeista kiinnostuneille. Näiden normaalistikin toimintaan kuuluvien osioiden lisäksi lanseerattiin uutena Perheluistelukoulu, joka keräsikin jo syyskaudella todella runsaan osanoton. Perheluistelukoulua toteutettiin vuoden 2020 puolella viisi kertaa. On huomionarvoista, että myös Perheluistelukoulu oli osallistujille täysin ilmainen, jolloin mukaan liittyminen oli vaivatonta. Luistelukouluun mukaan ilmoittautui myös Jyskeen Jääurheilun Leijona-maskotti, joka vielä toistaiseksi oli mukana ilman nimeä. Jyskeen Leijonan nimikilpailu tullaan toteuttamaan luistelukoululasten kesken. Syyskaudella myös päiväkotien ja eskariryhmien lapset pääsivät nauttimaan jääurheilun iloista ja opeista seuramme ohjaajien ohjaamina. Näiden lasten parissa puuhaaminen oli todella hauskaa ja opettavaista myös meille kaikille mukana olleille aikuisille.

 

 

 

Syyskauden ilot ja opit valitettavasti saivat harmillisen käänteen siirryttäessä vuoden 2020 loppupuolelle, kun koronavierusepidemia kääntyi vahvasti heikompaan suuntaan. Seuratukihankkeen toteuttaminen on tällä hetkellä suurelta osin jäissä, joskin toiveikkaana odotamme valoisampaa tulevaisuutta ja rajoitusten helpottamista. Kämmen- ja jalkapohjia kovasti kutittelee päästä jo uudelleen hankkeen käytännön toteuttamisen pariin. Hankkeemme on suunniteltu liikuttamaan lähinnä perheiden pienimpiä, ja pyrkimyksemme on oivaltavalla tavalla tuoda jääurheilun iloa kaikille perheille saatavaksi. Lisäksi yksi päätavoitteistamme on madaltaa osallistumiskynnystä jääurheilulajeihimme ringetteen ja jääkiekkoon, ja lisätä näiden lajitietoutta ja -tunnettavuutta paikkakunnallamme. Isossa roolissa on myös tiivis yhteistyö paikkakunnan koulujen ja varhaiskasvatuksen kanssa, sekä heille lajinomaisten leikkien ja harjoitteiden ohjeistaminen jatkokäyttöä varten.

 

Toivon mukaan odottava tunnelma saadaan valjastettua käytännön toiminnaksi jälleen viimeistään ensi syksynä, riippuen vallitsevasta Korona-tilanteesta. Leijona-maskottikin jo odottaa malttamattomana pääsyä jälleen tositoimiin.

 

 

Laitilan Jyske Jääurheilu / Juha Kiviö ja Sirpa Karkkonen

 

 

Lisää kommentti

Kuvavarmenne

Kuvavarmenne