Paluu "old school" -aikoihin

19.02.2021, Helsinki Ringette SM

 


 

90-luvun puolivälissä, kun suuri osa joukkueemme pelureista ei vielä ollut edes syntynyt, monet konkaripelaajat harjoittelivat ensimmäisiä kausiaan ulkojäillä. Silloin ei ollut puhettakaan pakkasrajoituksista, harjoituksiin ja peleihin tultiin valmiiksi pelikamat päällä sekä kovemmassa lumimyräkässä pelimailoilla putsattiin jäähän reittejä silloiselle mustalle renkaalle. Nykyisin jäähallien upeat puitteet ovat olleet monelle joukkueelle arkipäivää ja jopa itsestäänselvyys. Vallitseva pandemia-aika ajoi kuitenkin monet kunnat siihen tilanteeseen, että hallien ovet suljettiin useiden viikkojen ajaksi ja monet joukkueet - meidän joukkueemme mukaan lukien - olivat uuden haasteen edessä keskellä pelikautta. Se ei kuitenkaan horjuttanut sisukasta ringettekansaa, vaan olosuhteiden valossa treenejä siirrettiin muun muassa ulkojäille.

Joukkueemme on tehnyt kovasti töitä jo huhtikuusta alkaen, joten sinänsä omatoiminen harjoittelu ei ollut meidän motivoituneelle porukalle lainkaan uutta. Reilu pari kuukautta kestäneen ottelutauon aikana luovan valmennuksemme ohjeistamana jatkoimme uutteraa harjoittelutyötämme. Omatoimisten treenien ohessa yhteisiä treenejä toteutettiin kaksi kertaa viikossa Teamsin välityksellä, jolloin pt-piiskurimme Jenni Haukirauma nostatti sykkeitämme kattoon. Tämän lisäksi monet pelaajat kävivät pienryhmissä ulkojäillä ylläpitämässä luistelu- ja mailatuntumaa.


Noin seitsemän viikon jälkeen pääsimme vihdoin takaisin jäälle ja ai että se tuntui niin hyvälle! Saimmepa jopa maistaa ammattikiekkoliigapelaajien arkea, kun pääsimme reenaamaan Nordiksen päänäyttämöllä. Tahdommekin suuresti kiittää näistä mahdollisuuksista jäävuorojen eteen kovasti töitä tehnyttä valmentajaamme Mika Passilaa, Oulunkylän jäähallin henkilökuntaa, Helsingin kaupungin liikuntapalveluita ja Ringetteliittoa.

Tammikuun lopussa kauan odotettu jatkosarja käynnistyi ja olemme nauttineet jokaisesta pelikerrasta suurella sydämellä. Pelit ovat niitä hetkiä, joita varten treenataan useita tunteja viikossa kuukausien ajan, ja ne ovat pelaamisen suola. Monet joukkueemme junnut ovatkin opettaneet konkaripelaaijlle, että pelien kunniaksi on puettava myös oikeanlaiset, oikein räikeät, Muumiaiheiset tms. pelipäivänsukat - onhan pelipäivä yhtä kuin juhlapäivä!

Nautinnollisia peli- ja treenihetkiä kevätkaudelle kaikille toivottaen,


Helsinki Ringeten SM-pelaajat

 

 

Lisää kommentti

Kuvavarmenne

Kuvavarmenne