Koronasta ja aikuisen naisen peli-ilosta

10.02.2021, Hyvinkää Storm Ringette

 

 

 

 

Uudenmaan jäähallien ovet ovat pysyneet säpissä aikuisharrastajille marraskuusta alkaen. Hyvinkää Stormin naiset tapasivat joukkueena viimeksi 18.11. harjoituksissa. Silloinkin kopissa pidettiin turvaetäisyyksiä, kasvoilla oli maskit, mutta nauru helisi. Sen jälkeen huumori on loistanut poissaolollaan ja ajoittaisissa WhatsApp-viesteissä lähinnä tiedotellaan, että vieläkään ei päästä jäälle. 

 

Pandemian edessä on oltu kuitenkin nöyriä ja kuuliaisia. On kirkastunut, että urheilukin on lopulta vain urheilua - harrasteurheilukin vain liikuntaa, jossa sydämen syke ja tunteen palo ovat ehkä normaalia terveysliikuntaa enemmän läsnä. Mutta ei urheilusta ole globaalien pandemioiden yli kävelemään. On jaksettava ja maltettava. Voimaantua voi vaikka riipivästä kaipauksesta jäälle, joka kaikessa kurjuudessaan kirkastaa mieleen, miksi ringette on ollut itselle rakas urheilumuoto jo vuosia tai jopa vuosikymmeniä. 

 

Koronakurimuksessa on ollut aikaa pohtia aikaamme ja sen ihmeellisiä ilmiöitä. Aikuisten - etenkin aikuisten naisten - joukkueharrasteurheilu on vapautunut ja kasvaa kohisten. Siinä missä miesten firmaliigat ja alasarjadivarit ovat olleet aina kovassa huudossa, naisten vastaava harrasteurheilu on vasta viimeisinä vuosikymmeninä nostanut päätään. Aivan kuin se olisi vapautettu aerobic-trikoiden puristuksesta ja kotiaskareiden ikeestä sanomalla, että mikään ei estä myös naisia jatkamasta itselleen rakasta urheilumuotoa, kun kilpailu-ura on ohi. Aikuinenkin nainen saa pelata ilman SM-kullan kiiltoa silmissä! Ringeten harraste- ja ladysarjat ovat tulleet jäädäkseen ja niillä on tärkeä rooli lajin ja sen kulttuurin ylläpitäjänä ja jatkajana.  

 

Aikuisharrastamisessa piilee paljon fyysisen terveyden ylläpidon yli yltäviä elementtejä. Se mm. tukee minäkuvaa ja itsensä hyväksymistä muuttuvissa elämäntilanteissa, ruuhkavuosissa ja ikääntyessä. Se myös opettaa armollisuutta. Kun mittari alkaa käydä yli kolmeakymppiä, kehitys ei enää tapahdu varsahypyin kuten nuorena. Ilonaiheet muuttuvat yksittäisiksi onnistumisiksi, vääjäämättä hitaasti etenevän taantuman hidastamiseksi entisestään ja pelaamisen jatkamisen mahdollistamiseksi luistelupotku kerrallaan. 

 

Yksilön näkökulmasta aikuisten harrasteurheilu opettaa iloitsemaan ja olemaan ylpeä ihan vaan siitä, että vielä pystyy johonkin itselleen tärkeään ja saa siitä edelleen iloa ja onnen pilkettä. Se maadoittaa olemaan tyytyväinen siihen, ettei ole matkalla mihinkään. Riittää, että olen tässä ja nyt, teen parhaani ja nautin. Vaikka joukkueessa vitsailemmekin “kultaristeilyistä” tai muista voitonjuhlista, lopulta niillä ei ole kenellekään mitään väliä tai arvoa. Edellisen kauden sarjasijoituksia ei muista seuraavana syksynä enää kukaan. Tärkeintä on päästä pelaamaan. Pystyä pelaamaan. Saada pelata. Koronan myötä se on tullut entistä kirkkaammaksi. 

 

Joukkueen mukana tulee samalla hoidettua sosiaalista yhteenkuuluvuutta tilanteissa, joissa yhteinen nimittäjä löytyy titteleiden, ammattiarvojen tai parisuhdestatusten sijaan hienhajuisista kalsareista ja jaetusta onnistumisten riemusta. Kun hallien ovet viimeistään ensi syksynä avataan, kirmataan me aikuiset naiset sinne joukolla iloitsemaan ihan vain siitä, että saadaan taas pelata! 

 

 

Laura Salminen, Hyvinkää Storm Ringette