Kohti kannua
25.10.2020, LL-89 SM
Kausi on lähtenyt käyntiin ja arki on alkanut rullaamaan myös Lapinlahdella. Etelästä on tullut muutamia uusia pelaajia joukkueeseen. Nyt täällä vieraskynää kirjoittelevatkin joukkueen uudet pelaajat.
Erittäin hyvillä fiiliksillä mennään kautta eteenpäin. Nyt haetaan ihan uutta nostetta uralle. Toisille tämä kausi alkaa olla viimeisiä, toisille taas uuden opettelua. Ikäerot joukkueessa on suuria, mutta se ei ole menoa haitannut, eikä tule haittaamaan. Tavallaan tuntuu oudolta, että pelaa nyt lapsuuden idoleiden kanssa samassa joukkueessa. Ensimmäistä kertaa kun oltiin samassa pukukopissa, jännitti tosi paljon. Pikkuhiljaa on kuitenkin tajunnut, että hekin ovat vaan ihmisiä, joiden saavutukset ovat tinkimättömän työn ja monien vuosien uhrauksien takana.
Täällä Lapinlahdella on ihan erilainen urheilukulttuuri kuin etelässä. Se on jotain mitä ei voi selittää ennen kuin sen itse pääsee kokemaan. On ollut hieno huomata kuinka joukkueemme pelaajat on ottaneet meidät avoimesti vastaan, vaikka heillä on yhteisiä kokemuksia ja menestystä takana enemmän kuin meillä osalla ikää.
Joukkueessa vallitsee niin kova voitontahto ja periksiantamattomuus. Kaikki on valmiita uhraamaan itsensä 100% menestyksen eteen.
Pelitapa Say Cheese joukkueessa eroaa meidän uusien pelaajien aiempien joukkueiden pelitavasta aika paljon. Ollaan päästy kuitenkin hyvin jyvälle uuteen pelitapaan.
Yksi asia, joka on joukkuehengen kannalta tärkeää on se, että on hauskaa. Kukaan meistä ei kuitenkaan ringetestä palkkaa saa, joten pelaamisesta pitää nauttia. Savolainen huumori on avannut meille ihan uusia näkökulmia asioihin. Ei kaiken tarvitse aina olla niin vakavaa. Rentoja letkautuksia ja kieroutunutta huumoria kuullessaan päivä paranee aina kummasti ja siitä on aika hyvä fiilis aloittaa treenaaminen tai keskittyminen peliin!
Toivotaan että pääsemme pelaamaan kauden loppuun asti ja jakamaan mestaruuden oikealla tavalla!
-Minka Levander
Lisää kommentti