Tarvitaanko ringetteen todellakin jäähy väkivaltaisuudesta?

16.11.2021, Eevis Känsäkoski, NoU Ringette johtokunnan jäsen

kuva: Jani Virolainen

Tutustuin ringetteen ensimmäisen kerran yli kolmekymmentä vuotta sitten, kun entinen luokkakaveri kertoi aloittaneensa lajin harrastamisen ja houkutteli minutkin mukaan. Ringette vei heti mukanaan. Oli mahtavaa luistella, pelata ja varsinkin puolustaa. Oli hienoa, että oli olemassa laji, joka perustui taitoon ja nopeuteen ja jossa kontaktipelaaminen oli kiellettyä. Toki kontakteja tuolloinkin syntyi ja vastustajaa muutenkin rikottiin. Kaiken kaikkiaan peli oli kuitenkin siistiä ja rangaistuksia vääränlaisesta pelaamisesta jaettiin ainakin 90-luvun Itä-Suomessa hyvin herkästi.

Oma “ringetteurani” päättyi vuonna 1994 ja kului toistakymmentä vuotta ennen kuin palasin ringeten pariin. Vuonna 2010 bongasin lasten päiväkodin seinältä ilmoituksen ringettekoulusta ja vein 6-vuotiaan esikoiseni sinne. Samana syksynä järjestettiin ringeten MM-kisat Tampereella ja niitä pelejä kävimme myös katsomassa. Seuraavana keväänä oli jo aivan selvää, että tyttäreni valitsee ringeten baletin sijaan ja siitä lähtien olen seurannut ringetteä taas uudella innolla.

Aluksi olin melkeinpä shokissa siitä, kuinka paljon kovemmaksi ja fyysisemmäksi ringette oli muuttunut. Alkujärkytyksestä selvittyäni ymmärsin kuitenkin, että vauhdin kasvaessa ja pelaajien kehittyessä yhä taitavimmiksi, tulee tietty määrä fyysisyyttä pakostakin mukaan. Ja edelleenkin nautin ringeten vauhdista ja siitä, että se on parhaimmillaan todellinen joukkuepeli, jossa yksikään pelaaja ei pärjää omillaan.

Valitettavasti kolikolla on ikävä kääntöpuolensa, joka näyttäytyy oman kokemukseni mukaan varsinkin junioripeleissä. Aivan liian usein olen nähnyt kentällä taklauksia, laitaan survomisia, korkeita mailoja ja tilanteita, joissa pelaajaa runnotaan poikittaisella mailalla selkään. Ja aivan liian usein nämä tilanteet jäävät viheltämättä. Tästä seuraa väistämättä se, että peli kovenee entisestään, sillä onhan aivan selvää, että kentällä pelataan juuri niin kovaa kuin tuomarit antavat pelata.

Tähän kehitykseen onkin ilmeisesti pyritty vastaamaan uudella jäähynimikkeellä ‘väkivaltaisuus’. Mutta eikö tämä ole aivan väärä kehityssuunta? Eikö tällä juuri hyväksytä se, että ringette ei ole enää se kontaktiton taitopeli, jollaiseksi se aikanaan kehitettiin? Minusta tärkeämpää olisi, että viimeistään kilpasarjoihin saataisiin sellaisia tuomareita, jotka oikeasti haluavat säilyttää ringeten taitopelinä ja uskaltavat antaa rikkeistä rangaistuksia. Uskon, että tiukempi tuomarilinja rikkeiden suhteen, johtaa siihen, että ringette säilyy edelleen vauhdikkaana taitopelinä, jossa pelaajat saavat pelata ilman pelkoa siitä, että heitä tuomarin silmien alla taklataan tai runnotaan poikittaisella mailalla. Väkivaltaisuus ei kuulu ringetteen - ei edes jäähynimikkeenä.

Eevis Känsäkoski
NoU Ringette johtokunnan jäsen

Lisää kommentti

Kuvavarmenne

Kuvavarmenne