VIERASKYNÄ: Helsingin Ykkössarjajoukkue

Viikoittain ajalla 16.9.2013 - 31.3.2014 julkaistavassa Vieraskynä -aiheisessa kirjoituksessa kaikkien liiton alaisten sarjojen joukkueet kertovat omia kokemuksia ja näkemyksiä omasta sarjastaan, muista liiton alaisista sarjoista, ajankohtaisista ringette-asioista jne.

Tämän neljännentoista kirjoituksen on tehnyt Helsinki Ringeten Ykkössarjajoukkueen kapteeni Annu Kotiranta.

---

Pienissä lajeissa, joihin ringettekin lukeutuu, puhutaan tasaisin väliajoin huolestunein äänenpainoin tasoeroista. Pelaajien motivaatio on koetuksella, kun päivän bussissa istumisen tavoitteena on ainoastaan hakea varma voitto, tai tappio, toiselta puolelta maata. Sama näkyy myös katsomoissa. Kun vastassa on jo ennalta heikommaksi ennakoitu joukkue, jää tilastojen mukaan moni katsojistakin kotiin. Kaiken kukkuraksi suurten tasoerojen katsotaan tekevän hallaa lajin uskottavuudelle. Rökälevoitot ja -tappiot tulkitaan keskustelupalstoilla merkeiksi taantuvasta puuhastelusta lähes kaikkien lajien kohdalla, eikä ringette tee poikkeusta.

Tilastojen valossa ringeten tasoerot ovat korkeimmillaan ylimmällä sarjatasolla. Yhä meneillään olevassa Ykkössarjan runkosarjassa keskimääräinen maaliero oli tammikuun puolivälissä 3,7 maalia ottelua kohden ja SM-karsintasarjassa keskiarvo on viime vuosien aikana keikkunut 3,3 maalissa. Sen sijaan SM-sarjassa keskimääräinen maaliero on kuluvalla kaudella ollut yli kaksinkertainen, 8,4 maalia ottelua kohden.

Mistä tasoerot sitten johtuvat? Yksinkertaisimmillaan kyse on tietysti siitä, että taitavimmat ja tehokkaimmat pelaajat ovat kasaantuneet muutamaan joukkueeseen. Ikävimmillään tilanne on, kun sarjajoukkueista yksi poikkeaa tasoltaan selvästi muista. Ei ole kenenkään edun mukaista, että jo muutaman kierroksen jälkeen tiedossa on sarjan ”ylivoimainen hallitsija” tai ”heittopussi”.

Sarjajumbojen huonon menestyksen katsotaan ringetessä usein johtuvan juniorityön epäonnistumisista ja seurojen lyhytnäköisyydestä. Kun seuran omia junioreita ei ole pitkäjänteisesti ”valmistettu” pelaamaan ylimmillä sarjatasoilla, joudutaan hädän hetkellä kokonainen juniorijoukkue nostamaan kerralla pelaamaan SM-sarjaan - ja kyyti on kylmää. Esimerkkejä tästä voidaan hakea jo vuosilta, jolloin tämänkin tekstin kirjoittajan ikäluokka nostettiin lähes kylmiltään pelaamaan SM-sarjaa. Joskus hävetti jo valmiiksi kun tiesi, että sarjan kärkijoukkueet ”joutuivat” matkustamaan toiselta puolelta Suomea Helsinkiin asti vain hakeakseen käytännössä varmat pisteet.

Samasta syystä katsomovalmentajat ja muut asiantuntijat seuraavat huolestuneina myös menestyviä joukkueita, joiden kokoonpanoihin oman seuran juniorit eivät mahdu. Kun vuodesta 2000 lähtien avauskentässä pelanneet konkarit täyttävät vuodesta toiseen tilastojen kärkisijat, ei valmennus aina näe tarvetta uudistumiselle. Ringetessä ei olekaan tavatonta, että mitalijuhlia viettänyt joukkue saattaa seuraavalla kaudella karsia sarjapaikastaan, kun avainpelaajat päättävät jättää joukkueen.

Osaltaan suuret maalierot kuuluvat myös lajin luonteeseen. Maaleja syntyy paljon ja pienetkin tasoerot näkyvät nopeasti tulostaululla. Joskus hurja maaliero selittyykin vain muutaman pelaajan onnistumisilla. Lahjakas hyökkääjäpari, tai jopa yksi taitava maalintekijä, voi tehdä lähes kaikki joukkueen maalit ja olla menestyksen tae ottelusta ja kaudesta toiseen. Vilkaisu SM-sarjan pistepörssiin vahvistaa tuntuman – sarjan etevimmät pistenikkarit takovat keskimäärin jopa 10 tehopistettä ottelua kohden. Kun vastassa on sarjan häntäpään joukkue, kertyy tehokkaimmille maalintekijöille ja syöttäjille pisteitä kuin koripallo-ottelussa. Kun joukkueen menestys on herkimmillään kiinni vain muutamasta pelaajasta, saattaa joukkueen taso, ja samalla sarjan tasoerot, muuttua radikaalisti vain muutaman pelaajasiirron myötä.

Onko tämä kaikki huolestuttavaa ja pitäisikö tähän puuttua? Ja jos pitäisi, niin miten? Ykkössarjassa ja B:n SM-karsintasarjassa syytä huoleen ei näyttäisi olevan. Maalierot ovat keskimäärin tolkullisia ja sarjan häntäpään joukkueet haastavat sarjataulukon kärkinimet tiukoissa väännöissä. Mutta millaisilla välineillä samaa tasaisuutta saataisiin myös SM-sarjaan? Niin kauan kun urheilullinen menestys ei korreloi joukkueen taloudellisen tilanteen kanssa, on keinoja vähän. Ringetessä menestyksellä haetaan vain mainetta ja kunniaa, eikä seurojen ”tarvitse” havitella mitaleita veitsi kurkulla. Itse sekä ”tappiottomasta runkosarjasta” että ”heittopussivuosista” selvinneenä en olisi kovin huolissani. Niin kauan kun valtaosa seuroista malttaa jo tänään miettiä myös tulevien kausien menestystä, tilanne on hallinnassa. Yksittäisten joukkueiden romahdukset juontavat juurensa usein sarjaan epäonnisia sattumuksia ja huonoa suunnittelua. Jos näistä jälkimmäisestä opitaan, lienemme matkalla oikeaan suuntaan.